pienen järven rannalla

kauan sitten kadonneena

seisoo mökki yksinäinen

talo kaikkein kovimman



marssii omalla maallaan

omat saappaat jaloissaan

ne ei kivissä kompuroi

vaan potkaisee ne pois



nyt on mies!



suureen hetkeen valmiina

puoli pulloa nauttineena

päänsä painaa tuvan nurkkaan

hohtimet hoitavat hamuaa



järki lähtee, ääni jää

veri täyttää nielun, suun

kyllä mies kivun kestää

mutta ei häpeää



nyt on mies!



aamuisin herätessäni evästän itseni päivään

kertaamalla mielessäni kaikki ne asiat,

joissa olen elämässäni epäonnistunut,

ja kaikki ne mahdollisuudet,

jotka olen jättänyt käyttämättä



te ette tiedä mitään

minä tiedän kaiken

tukeanne en tarvitse

apuanne en kaipaa



itse oman hautani kaivan

viereen kiven komeimman

itse oman ristini kannan

sen viimeisen matkan pahimman



nyt on mies!