se saa vanhan naisen laulamaan, hän hymyilee ja naurahtaa

joskus melske pienien ympäröi tuon ihmisen

nyt vain kaappikellon tahdissa ajatukset matkustaa



Yhdeksänkymmentä vuotta vaan

on kuluttaneet kasvojaan

kuolema kouraisi viereltään

vei miehen peltoonsa lepäämään

isännän hengen ja elämän



Lauantaina huoneessaan istuu vanha nainen kummissaan

kun viljapelto ja kukkaset tanssii villisti keinuen

Peiliin katsoo ja kavahtaa kun ulos katselee

matkaa ajatuksissaan halki vuosikymmenten

siihen päivään jolloin tahdottiin

minä pian tahtoisin maata kanssa pellossa

jonka sinä raivasit



Yhdeksänkymmentä vuotta vaan

kovin kauniita muistoja

on talo nyt jo aikuisten

ja niiden lapsien

vielä se henkii elämää

kun aika jättää