Mä en välitä enää yhtään mistään ollenkaan.
Ja iIhmettelen kaikest et miks tää koskettaa.
Kun tuntuu et oisin poissa, jossain paikassa missä mä voisin olla erillään muista.
En enää muista yhtä samankaltaista mistä lehdestä luinkaan.
Nyt ite oon samassa jamassa, ei valoa näy pelkkää harmaat vastassa.
Mä kattelen peilist omaa kuvaa ja masennun ku aattelen eilistä.
Olin iloinen ja hymyilin aina, nyt ei tietookaa et mikä nykyisin painaa.
Omatunto on kuollu vaa ja oon monesti miettiny et pitäski vaa luovuttaa.
Mua ympäröI seinät mitkä estää et sisältä ei nää mitään.

Ei, ei, ei. Mikään ei auta.
Ei syntejään anteeksi saa.
Elo tää juoksuhaudoissa on kylmä, musta ja lohduton.
Ei, ei, ei. Mikään ei auta, kun sydän tyhjää luo.
Eikä reunalla kaunis ole maailma.
Onneni koti on unhola.

Mä tunnen kädet mun kurkul, ja oon varma et täst olotilast ikinä mä en tuu muuttuu.
Vaan taistelen itteeni vatsaan, yksiksee savuu ilmen filtterist samal.
Ihanku itsetunto riitelis vastaa ja mun aiheuttamat haavat kirvelis vatsas.
Ja viiltelis haavat, mikä tuntuu ku kurkul ois kirves tai saha.
Mä en voi nukkuu, mul on pää täynnä ajatuksia mist ees mä en voi puhuu.
Kaikki läheiset on turhan vankina. Mä kelaan et oisin ehkä turvas vankilas.
Mä en haluu kuulla ulkomaailmast, kun kaikil on jotain mitä mullei oo lainkaa.
Vaan haluisin itteni unhoon painaa, nyt on tilaisuus, mul on aikaa.

Ei, ei, ei. Mikään ei auta.
Ei syntejään anteeksi saa.
Elo tää juoksuhaudoissa on kylmä, musta ja lohduton.
Ei, ei, ei. Mikään ei auta, kun sydän tyhjää luo.
Eikä reunalla kaunis ole maailma.
Onneni koti on unhola.

Hei täs sua... lisää saat arvostusta.
Ripusta kaulaas platinaa, timantti, valkokultaa.
Sit siihen... kissat tunkee sun kans valokuvaan.
Kantapäitä nuolee liekit... vaan palokunta.

Ei, ei, ei. Mikään ei auta.
Ei syntejään anteeksi saa.
Elo tää juoksuhaudoissa on kylmä, musta ja lohduton.
Ei, ei, ei. Mikään ei auta, kun sydän tyhjää luo.
Eikä reunalla kaunis ole maailma.
Onneni koti on unhola.