Ei pojasta polvi parane

kuljen kömpelöin liikkein täällä

pohjoisen maan päällä



jossa sukupuu seisoo vahvana

sen kuulen havisevan, varisevan

ja tuulipukujen kahisevan



Pilkkeenä isän silmäkulmassa

olisi parempi olla

kuin melankolian vainiolla



jolla seisoo mykkä kansa

auringonlaskua tuijottaen

hiljaa valtioksi muuttuen



Isän, pojan ja pontikan

nimeen täällä kaikki vannotaan

kautta pohjanmaan

yksi kerrallaan

joutuu luopumaan haaveistaan

Sateenkaaren juurelta

tyhjää kirstua kotiin kannetaan

hangesta hautaan

kieltä rautaan

uudestaan ja uudestaan



Ikkunoista katsovat silmät

joilla ei ole kotia

toisia kodittomia



etsien aurinkoa joka

jossain lähiön takana

makaa kai jo kuolleena