vähitellen väsyttää

matkamies kun yöksi jää

kylään nimettömään

keskelle ei-mitään

ja aamulla aikaisin

matka jatkuu tietenkin

vaikka hän väsyi jo kulkemaan

lähtiessään kotioveltaan

ja tuhannen Turkin basaarin

ja katakombien Pariisin

halki on vielä mentävä miehen kuitenkin

Valtamereen Intian

ensi viikolla sukellan

nyt tahdon helteestä Arfikan

pian pölyyn Ateenan

yössä hiljainen hiekkatie

miehen kiirettä nielee

hän törmää lammaspaimeneen

joka näyttää valoa katraalleen

ja matkapäiväkirjalleen

hän huutaa suureen ääneen

miksi on aivan yhdentekevää minne meen

se on totuus, joka matkamiestä viiltää

kaikki muuhan aina kiiltää

niinhän se on

se on totuus, joka viiltää

sen tietää matkamies

ei ole mitään pysyvää

kun kaikki ohikiitää

vain totuus jää

se hänen kintereillään liitää

Hänet on luotu kulkemaan

ei hän voi olla paikoillaan

eikä riittäisi tahtokaan

vastustaa maan vetovoimaa

yli Kiinan kielimuurin

sinne missä kuu on suurin

ei idän ihmeet voi kiinnostaa

ajatus kun ei anna rauhaa

mitä ihmettä täällä teen

hän miettii itsekseen

kun uusi aamu usvan seasta selkenee



se on totuus...