Erakot luolissaan.

Ihmiset huolissaan.

Hallitsijat kultatuolissaan

sen tuntee vain mitä on suolissaan.



Tulin maailmaan jalkaisin,

silti atomin halkaisin,

vaikka tiennyt en, mistä alkaisin.

Olin toivottomin, ylimalkaisin.



Kaivoin nenästä verta, kai voin myöntää sen.

Kaivoin sielusta kultaa kuin ihminen.

Kaivoin nenästä verta ja sielusta kultaa,

vaan löytänyt en. Löytänyt en.



Ne toivoivat, että heräisin,

tietääkseen mistä oon peräisin.

Olin miekka runsasteräisin.

Olin sinfonia keskeneräisin.



Kuin paimen traumaani vartioin

rasituksesta notkuvin hartioin.

Yökaudet kulmilla partioin.

Sujui liikenne nuolin ja kartioin.



Kaivoin nenästä verta, kai voin myöntää sen.

Kaivoin sielusta kultaa kuin ihminen.

Kaivoin nenästä verta ja sielusta kultaa,

vaan löytänyt en. Löytänyt en.



Sydänparastain panin parastain,

vähän lainaten, vähän varastain.

Kylvin muualle, niitin sarastain,

vähän lainaten, paljon varastain.



Häipyi unelmat rinnakkaiselosta,

ettei yksikään vapise pelosta.

"Turpa kii! Älä selosta!

Saat päähäsi kakkosnelosta!"



Kaivoin nenästä verta, vaikka myönnä en.

Kaivoin sielusta kultaa -- olin ihminen.

Kaivoin nenästä verta ja sielusta kultaa,

ja löysin sen.



Nenästä verta, sielusta kultaa.

Nenästä verta, sielusta kultaa.