Tää on Kahdenlammentie, joka päättyy taloon, jota lapset pelkää.

Se on valkoinen, alakuloinen talo, jossa elellyt on pitkään

viimeinen, erinomainen mies, joka kirjoitti muistiin

viimeisen, valkean yön, jona tuli oli hetkessä irti.



Joku liekin mukanansa vei, kuin olis siivet saanut selkään.

Viimeinen, erinomainen mies sen tietää, muttei menneitä kaivella sais.

Hän on viimeisen, samankaltaisen toverinsa saattanut multaan.

Kuistilla, pyhäpuvussa polttaa kuin mieltä ois vailla.

Tunne ei montaakaan, ei ketään, johon tahtoisi luottaa.

Harteillaan takkinsa vaan. Poissa on kiire ja vimma.



Kuka liekin mukanansa vei, kuin olis siivet saanut selkään?

Viimeinen, erinomainen mies sen tietää, muttei hautoa sais.

Kahdenlammenniemeen harppoo tuimana saappaissaan.

Lammen pohjaan tietonsa hautaa.



Mikä liekin mukanansa vei, kuin olis saanut valkeat siivet selkään.

Viimeinen, erinomainen mies sen tietää, muttei hautoa sais.

Ja se on vihoviimeinen talo, jonka portailla yksin istuu

viimeinen, erinomainen mies joka tietää, ettei menneitä kaivella sais.