huoneeseen astuu tuo saalistaja 

lumoaa kauneudellaan 

tuijottaa ujot silmät nurkasta 

niihin ei vilkaisekaan 



uinuvat haaveet taas yö herättää 

ehkä hän aamuksi jää 



hän poistuu varmoin askelin 

yöhön hämärään ja häviää 

taas yksin niinkuin ennenkin 

ei muuta jää kuin pimeää 



hohtavat hampaat on saalistajan 

hymyssä lämpöä ei näy 

uhrinsa valmiin hän vie mukanaan 

vuoteelle kylmälle käy 



uinuvat vaistot taas yö herättää 

ehkä hän aamuksi jää 



hän poistuu varmoin askelin 

yöhön hämärään ja häviää 

taas yksin niinkuin ennenkin 

ei muuta jää kuin pimeää 



kerran valon näki nyt hän pitää unelmastaan lujaa kiinni irti päästä ei 

vuodet vaihtuu ihmisetkin unohtuu vaan saalistaja sielun pitää päästä ei 



hän poistuu varmoin askelin 



hän poistuu varmoin askelin 



hän poistuu varmoin askelin 

yöhön hämärään ja häviää 

taas yksin niinkuin ennenkin 

ei muuta jää kuin pimeää 



hän poistuu varmoin askelin 

yöhön hämärään ja häviää 

taas yksin niinkuin ennenkin 

ei muuta jää kuin pimeää