Olin pesästään tipautettu

paksu käenpoikale

mietin mitä tulis musta,

julmettu miehenroikale



Missä muualla kuin tiellä

rekka-repsikkana,

missä äiti ei kiellä

jos lipsahtaa ruma sana



Siellä nielee kovikset

hikeä ja rasvaa

niillä hauikset

sekä parta kasvaa



Sieltä vasta vuoden päästä

kotiin soittaisin,

kertoisin säästä

takaa kuudentuhannen mailin



Sitten lähdin matkaan

tie vei minut läpi maiden, vuorten ja meren

ja vain levottoman veren

kohinan korvissani 

mukana kuljetin matkallani



Ja parran kohisevan kasvun

kuulla sain viime vuosien päästä,

olin kunnon rekkamies, suuri, karvainen ja peloton

ei kotia, tietä, vain tiessä katse eloton



Entäs sitten jos kova karju lie?

ei karjua pelkää asfalttitie

ei helpota yksinäisen taipaletta,

että auto ei ymmärrä puhetta



Siispä palasin takas, perustin huoltiksen,

seurani kohentui monin verroin

pojanklopeille kerroin

hurjia tarinoita

enkä kuunnellut äitien marinoita

joiden pojat lähti tielle

kun uskoi tarinoita 

joihin uskon pian jo itsekin



Ja aina kun rekka ohi

asemani pyyhkäisee,

vanha sydän hyppää kurkkuun

ja siellä se nyyhkäisee



töötttööt....