Pelko tanssii hymyn laidalla

iho luiden kaunistuksena

valkeassa pinnassasi suonet kuohuu, salamoi

valo pyhin sotajoukoin

hiipii ihmeen ääriviivaa

avaruuden kalvon alla kirkonkello huminoi

toinen tahtoo jatkuvuutta

toinen hetken kestävän

toinen ottaa vaatteet pois ja toinen riisuutuu

toinen kasvaa hellyydestä

toinen käärmevyyhden alla

hiillos kytee kumpaisenkin häpyluiden holvissa



Tässä kuoro laulaa ajasta

kun pyhää maata vallattiin

tässä kuoro laulaa:

Ei se ennen ollut näin

oltiin vain ihmisiä

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina

syvyyksiin, ankeuteen



Hiki hioo kasvoluita

hampaat välkyy, huuto raikaa

vettyneillä ohimoilla kaaret sädekehien

minä tunnen pienuuteni

kannustavan julmuuteen

kannattelemana taakan rajattoman armottomuuden



Tässä kuoro laulaa ajasta

kun pyhää maata hävittiin

tässä kuoro laulaa

ajasta



Pian loppu julma

kuten täällä sopii olettaa

nousee, voittaa jumaluuden, jota kokeiltiin

joka tahtoo rakkautta

mieli täynnä pelkkää vihaa

herää ludelavitsalta

nyrkki kauhoo kylmää lihaa



Ei se ennen ollut näin

oltiin vain ihmisiä

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen

elävältä haudattuina

syvyyksiin, ankeuteen