katson tätä jumalanhylkäämää ratapihaa taas

ruoho nousee ruskeana kiskojen välistä

istun suojaan penkille kun tuulen hampaat puraisee

aseman hormit jäähtyneet pikkulintujen kodiksi 



kerran laivat seilaa kohti tähtiä

kerran räjäytetään suuri käytävä

kerran sulatetaan aurat miekoiksi

kerran tyhmyritkin kelpaa jumalan kynäniekoiksi



minussa on kirjoitusta kovin vähän tänään

mahtavia suunnitelmia suuriin valloitusretkiin

en etsi sovitusta, enkä kaipaa kunniaa

minä olen unohtanut miltä tuntuu rakastaa