Astun sun huoneeseen

hohtavan valkoiseen

nyt pöydällä kuvas nään

käännän sen pois hiljaisuuteen



katseesi vangitsi

vangitsit itsesi

luulin auttavani

luulin että siihen riittäisi



nyt en, en, en voi, en voi sua koskaan unohtaa



tuijotan kiveä

kosketan niin kylmää

se kantaa sun nimeä

sen itse siihen kaiversin

sormin verisin



nyt en, en, en voi, en voi sua koskaan unohtaa