Taas muistelen kuinka sinut vein

tuohon autioon kalliosaareen

Ja kysyin minne ovat lokit sieltä kadonneet

Vaan en huomannut, et siinä ollutkaan



Huomaan kadulla mua tuijotetaan

kai ne puhuu että varjojani pelkään

Kai puhun paljon yksin, vaikka toiset kuulee

Vaan ei se liikuta mua enää hiukkaakaan



Tiedän että kaipaat vielä sinäkin

vaikka luottanut et sydämeni paloon

En enää pimeää mä pelkää, mutta kuitenkin

heti aamulla mä lähden kulkemaan 

nousevan auringon valoon



Taas muistelen kuinka sinut näin

torin kahvilassa viimeisen kerran

Mua ihmetelkööt vaikka valuu kyyneleet

Nyt on viimein tullut aika unohtaa



Vaan tämän yön mä vielä valvon

Ja heitän kaiken pois sua muistuttavan

mun pakko on niin, vaikka vieläkin sua palvon

muuten aamun en näe nousevan