Lumisen tien, korkean penkan

Kylmään kylkeen varovasti istuutuu

Siniset kasvot allapäin

Kohmeisiin kämmeniin hautautuu

Ei lämmitä käsiä palavat sillat



Sormien läpi valkoista maata

Tuijottaa katse etäinen

Roudan ja viiman välikössä

Yksin hymyilee itselleen

Taivasta kohti liekit saa



Sulkeutuvat väsyneet silmät

Hyinen viima vähitellen kaikkoaa

Lumisen tien, korkean penkan

Kylmään syliin viimein nukahtaa

Ei surevia jälkeen jää