Ee tähän vuojenaekaan paenu hakku muan kuoreen
Luutarhaan outtamaan viijään arkku vaenajan tuoreen
Muanpovveen piäsöövät kuhan noosoo tookoheinät
Jiä tuakse kuuraset, kylymät kiviseinät

Luutarhasta poes, povveen muan piästävä oesj'

Aakee arkut, herree ruatokansa
Vuan eepä nuo arvoo vaenajia olevansa
Luutarhasta levon jäläkeen parraan elon
Tulloo väkkee tuomaan kuolemanpelon

Lähtöö kukkii kottiisa muistamatta männeitä
Pihhoehisa piästyä ee huoli rakkaat heitä
Surruusa sortuuvat, kun karsikkolaatasa löytää
Liekit mustat syvämmiin syttyy ja vihasa näättää