tänään rakkauden hautasin, ristiin raaputin: kahdeksastoista tammikuuta

jätin kummulle kauneimman, runon, jonka uskallan sulle näyttää, ilman katkeruutta



näkemiin minun kaunis tyttöni, minä laulun sulle kirjoitan

näkemiin minun kaunis tyttöni, on aika mennä

tunnen tuulen nousevan.

niin kauaksi matkustan, että hymysi unohdan,

kun kuokkavieraat saapuivat jälleen,

ja sitten totta oli vain se, mitä sanota ei ääneen



taistellen hävinnyt on parempi kuin luopunut, joka itkee vain muiden nähden

ei haavojaan näyttää saa vasta arvet, niillä kerskaillaan. olen verissäpäin vielä,

siksi lähden



näkemiin minun kaunis tyttöni, minä laulun sulle kirjoitan

näkemiin minun kaunis tyttöni, ja lasin tyhjän, näin kohotan. 

jos, tarjosi elämä väkevän maljan, minä kaiken join, vaikka tiesin miten käy juhlien jälkeen

kun enää totta on vain se, mitä sanota ei ääneen



takaa poltetun maiseman, ehkä joskus tunnistan jotain mistä kiittää

nämä iskut jos ansaitsin, vasta nyt minä ymmärsin, olen loppu. tämä riittää



näkemiin minun kaunis tyttöni, minä laulun sulle kirjoitan

näkemiin minun kaunis tyttöni, en anteeksi saa, vaikka pyytää yritän

olen ainoa syyllinen, silti koskaan sortunut en olemaan kuokkavieras juhlien jälkeen

kun enää totta on vain se, mitä sanota ei ääneen