Puiston penkillä istuskelen,

hiekanjyviä potkiskelen,

ohikulkevat ihmiset ne tuijottaa mua.



Sydänsuruja mietiskelen,

unenpuutetta haukottelen.

Maistuu eilinen suussa,

muttei muistoja tuo.



Nyt mikään ei auta,

on mieli raskas kuin rauta,

tätä miestä murheet painaa alaspäin.



Miks sä rikoit sydämen?

Sen sirpaleita löydä en.

Mä en voi, kai, nyt mitään sille,

etten voi sua unohtaa.

Päivä paistaa kuka ties,

vaik oon rikkinäinen mies,

mä en voi, kai, nyt mitään sille,

etten voi sua unohtaa.

Unohtaa.



Ilta-aurinko lämmitä ei,

kylmä tuuli sut luotani vei.

Silmät unessa istun ja muistelen sua.

Rikkinäinen on mieleni mun,

olen hukannut lämpösi sun,

pelkkä ajatus susta hiukan lohduttaa mua.





Nyt mikään ei auta,

on mieli raskas kuin rauta,

tätä miestä murheet painaa alaspäin.



Miks sä rikoit sydämen?

Sen sirpaleita löydä en.

Mä en voi, kai, nyt mitään sille,

etten voi sua unohtaa.

Päivä paistaa kuka ties,

vaik oon rikkinäinen mies,

mä en voi, kai, nyt mitään sille,

etten voi sua unohtaa.





Miks sä rikoit sydämen?

Sen sirpaleita löydä en.

Mä en voi, kai, nyt mitään sille,

etten voi sua unohtaa.

Päivä paistaa kuka ties,

vaik oon rikkinäinen mies,

mä en voi, kai, nyt mitään sille,

etten voi sua unohtaa.

Unohtaa.

Unohtaa.

Unohtaa.