Minä näin jotain tuolla päin... en tätä säkeistöä osannut jatkaa.
Minä näin jotain tuolla päin, lopetin lauseen vokaaliin A.
Muutama säe onnistui hyvin, olin niihin vielä aamullakin tyytyväinen.
Annoin laululle komean nimen - luotin siihen että se riittää.

Pyyhin käteni vääriin pyyhkeisiin: latoja huomauttaa.
Pyyhekuminpalasia kuivaan kurkkuun: makeat nesteet tuovat oksennuksen...
Linja-autopino...
Nimiä ei sanota...
Niihä... ?

Hän tamppaa rinteen,
Hän katsoo perään,
Hän väsyy muotoon,
Hän hymyilee.

Tulva vei akvarellit pois.
Karkki meni kurkkuun sukkana.
Myöhästyin hautajaisistain.
Menin kuokkavieraana häihini.

Sanan lähes ahtain merkitys: tulen erehdyksillä toimeen,
Syytön vastoin tahtoaan.
Aseena hiipuu työni vaalea.
Hän katsoo perään, hymyilee: rummutukseen herään, kerään sanat maasta,
Lausumatta ei jää "erään".

Millaista on kirjoittaa kun kaikki on sanottu.
Millaista on nukahtaa kun ilman peittoakin on liian kuuma.

(Muistakaa niitä, jotka matkustavat nähdäkseen.
Keräävät elämyksiä enemmän kuin jaksavat sulattaa.
Loppujen lopuksi he eivät näe paljoakaan.
Kuva tärisee niin paljon, ettei mitään jää mieleen.)