Joka päivä otan uuden askeleen

Monet jäljet hukkuu maailman melskeeseen

Ehkä jotain silti jää, vaikka päivät häviää

Ja säilyy yhtä kauan kuin tarinat nää



Ja kun anteeksi en anna itselleen

Eikä murheet aina mahdu sydämeen

Niin ne yksi kerrallaan, on pakko päästää maailmaan

Ehkä tyhjyyden ne jossain karkoittaa?



Vaikka polkuni mun on

usein raskas, valoton

et koskaan sitä silmistäni nää



Sillä laulujen tie

minut kauaksi vie

ja sen ilon koitan säilyttää



Kerro minne silloin pakenen

kun suljettu on portti jokainen

Vain pohja pullon muuttumaan

hanttikortit valttiin saan

Käsi kestä ei vain päivään seuraavaan



Kun anteeksi ei anna itselleen

Eikä murheet enää mahdu sydämeen

Minä kerron tarinaa, en kai osaa muutakaan

ja vain silloin, sen pystyn unohtamaan