"Mona, on kello aamuseitsemän

Hän avaa oven väsyneenä, katse kirjaan kääntyneenä 

Liikkuu kuin aaveet kellarissa hän

Kun kaataa teetä parvekkeella

Huomaan kuinka hiukset sulaa hämärään 

Vain hetken viipyy niissä henkäys tuulen 

Hetkeksi vain jään, kai olla tahtoisi hän yksinään, nyt luulen



Mona,

sun huoneessasi kellot kerran pysähtyivät kaikki samaan aikaan 

Mona, 

on kauan sitten kirjoitettu, että saapuu päivä jolloin viimeinkin viet mut kokonaan



Mona, kohta työt mua odottaa 

Hän valvonut on paljon öitä, polttanut vain kynttilöitä 

Painaa uni silmäluomiaan

Kun hetkeksi ne sulkee silloin 

Huomaan kuinka hiukset sulaa hämärään 

Kuin auki päästäisi ne ensi kerran 

Mua pyytää kohta lähtemään 

Niin taidan häntä tuntea jo edes sen verran 

"