taas sunnuntai aamu saa

sut liittymään joukkoon harmaaseen

kirkonkellot sua johdattaa

kun parvelle saavut sä valkoisen kaapusi kaa

nyt olet siinä vaikka kukaan sua siinä ei nää



taas valkoisen pilven taa

jää aurinko vuoroaan odottamaan

se pelkää tätä maailmaa

sen hiljaista ääntä ei joukosta voi erottaa

sillä jäänyt oot elämässäs huoneeseen yksinäiseen

vai jouduitko kellariin jonne valoa ei näy

ei siellä valoa näy



hei kuorotyttö minne laulusi jää

taivaan tuulissa, parvella taas häviää

jos et jaksa sä pois esirippua nostaa

joka peittää sut katseilta

niinkuin sua ei ehkä olisikaan

hei kuorotyttö miksi laulun mä teen

siitä pääsi kun työnnät sä pensaaseen

ehkä tahdoin vain näyttää ettet onnistukaan

sä maailman kaikilta katseilta piiloutumaan



sun edessäs seisoo hän

joka saa sun sydämes läpättämään

kai tahtoisit enemmän kuin

"hyvää huomenta mitä tänään lauletaan"

mutta olet vain hänelle ääni hiljainen

ääni niin hiljainen ettei sitä kuulla voi

kukaan kuulla ei voi



ja viimeisen virren jälkeen

pois parvelta äänet katoaa

palaat huoneeseen yksinäisten

jonka ovea viikkoon taas auki et sä saa