maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin

tuon usein tuntenut oon raskahasti

kun katson kansan tämän vaiheisiin



Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta

ja suuri surkastua alhaiseen

miks meillä niin on monta mielipuolta

ja vähän käyttäjiä kanteleen



Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu

kuin heinää, miestä toiveen tosiaan

miest aatteen, tunteen miestä kaikki maatuu

tai kesken toimiansa katkeaa



Muualla tulta säihkyy harmaahapset

vanhoissa hehkuu hengen aurinko

meill´ ukkoina jo syntyy sylilapset

ja nuori mies on hautaan valmis jo



Ja minä itse, miksi näitä mietin

se merkki varhaisen on vanhuuden

miks seuraa käskyä en veren vietin

vaan kansain kohtaloita huokailen



On vastaus vain yksi: lapin suvi

sit' aatellessa mun mielein apeutuu

on lyhyt lapin linnunlaulu, huvi

ja kukkain kukoistus ja riemu muu



Mut pitkä vain on talven valta, hetken

tääl' aatteet levähtää kuin lennostaan

kun taas ne alkaa tuon aurinkoisen retken

ja jättävät jo jäisen lapinmaan



Oi, valkolinnut, te vieraat lapin kesän

te suuret aatteet, mä teitä tervehdän

oi, tänne jääkää tänne tehden pesän

jos muutattekin maihin etelän



Oi, oppi ottakaatte joutsenista

ne lähtee syksyin, mut palaa keväisin

on meidän rannoillamme rauhallista

ja turvaisa on rinne tunturin



Havisten halki ilman lentäkäätte

tekoja luokaa, maita valaiskaa

kun talven poistuneen te täältä näätte

ma rukoilen, ma pyydän, oi palatkaa