ELISA



Hänellä on arvet laihoissa ranteissaan

ja tatuoitu olkapää

Tummien lasien taa piilottelee

raukka ristejä silmissään

Hän on jo lapsena langennut

ja nuoruutensa valvonut

ja vanhuuttaan nyt vihaten, kulkee eksyneenä

kuin lajinsa viimeinen



Hän syntyi sinne, missä pienet tytöt

liian nopeasti vanhenee

Sinne, missä pelko silmissään 

kansa Herran sanaa kuuntelee

Siellä miehet oppii  miehiksi

ja naiset  opetetaan nöyrtymään

kun Ladan hikisillä takapenkeillä

niiden unelmilta siivet revitään



Elisa, tyttö etelän kaipuu silmissään

Elisa,  syntyi alle tähtien pohjoisten

Elisa, ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään

Elisa, hän tahtoi lentää kuin lajinsa viimeinen



Hän kertoo tarinoita itsemurhasta insestiin,

Tukholmasta, viinasta, kamasta,

miehistä ja rahasta ja kaikesta paskasta

joista etsin muka vapautta

kunnes eräänä iltana 

Göteborgissa pienellä kujalla

ja lasisilla silmillään tuijotti lumisadetta

ja kun maa muuttui valkeaksi

hän muuttui vanhaksi, hän repi ranteensa auki

ja lumeen kirjaimin punaisiin, nimensä kirjoitti



Elisa, tyttö etelän kaipuu silmissään

Elisa, syntyi alle tähtien pohjoisten

Elisa, ei tahtoon isänsä suostunut nöyrtymään

Elisa, nyt hän lentäen lähtee kuin lajinsa viimeinen



Sinä aamuna kun hän heräsi 

sairaalassa, sidottuna selälleen

ja seiniä valkoisia katseli

eikä tuntenut enää siipiään

oli kiinni saanut raaka tuuli idästä

joka tanssittaa vanhoja luurankoja

ja nyt ne pirut pyörii nyt hänen silmissään,

ei kestä niitä selvänä katsella.



Elisa, tyttö etelän kaipuu silmissään

Elisa, täällä alla tähtien pohjoisten

Elisa, ei tahtoon isänsä suostunut  nöyrtymään

Elisa, nyt hän ristinsä raahaa kuin lajinsa viimeinen