Moonsorrow
Moonsorrow - Unohduksen Lapsi lyrics
Your rating:
Katkennut terä kädessäni, verivana rinnallani. Vain tyhjä huotra maahan tallattuna seuraa kun lähden taas. On vihollinen kaadettu, voittamaton voitettu. Veistettyä lihaani pelko jäytää. Tuo viima hyytävä nimeäni kuljettaa. Punainen veri piirtää merkin maahan routaiseen. Vuoren rinnettä huurre kapuaa. Kuin hetkeään odottaen laelle kotka vain jää. Taas vaihtaa tuuli suuntaa, se vainajia syleilee ja kivet murentaa. On metsä autio ja pilvet paenneet. Katson henki höyryten kun kaikki hiljalleen jäätyy. Vain viima hyytävä nimeäni kuljettaa. Lopulta tiedän sen mitä tulin täyttämään. Vuoren rinnettä taivas kuristaa. Pelotta tarkkailee hän jonka siivet vielä kantavat. Yksin tuulta vastassa seisoo orpo taistojen. Siintää metsä keihäiden rannassa taivaan punaisen. Se raivo lailla ukkosen silpoo rivit nöyrtyvien. Sudet talosta kuoleman suovat henkäyksen viimeisen. Yksin tuulta vastassa on lapsi tuon teurastuksen. Ei vanhus sano sanaakaan, vain haaskalinnut taivaalla tarinansa tuntevat. Multaan hautaan kappaleet raudan väsymättömän. Matkan lopussa ei jäljelle jää mitään. Vielä viima hyytävä lauluani kuljettaa. Merkki routaisessa maassa aikaan katoaa. Vuoren rinnettä huurre kapuaa. Kuin hetkeään odottaen laelle kotka vain jää. Siivet revitty mutta kynnet valmiina loppunsa kohtaamaan. Sodan maailmaa pimeys kuristaa. Pelotta tarkkailee hän jonka silmät vielä näkevät. [English translation:] [CHILD OF OBLIVION] A broken sword in my hand, a trail of blood on my chest. Just an empty scabbard trampled to the ground will follow as I leave again. The enemy has been slain, the invincible defeated. A fear is gnawing my rough-hewn flesh. The icy piercing wind my name is carried upon. Blood o' so red, it draws a mark on the frozen ground. And rime is climbing the mountainside. As if awaiting its time to come a solitary eagle stays still. Yet the wind is changing again, embracing the dead and eroding what is stone. The woods are silent and the clouds are gone. Through the steam of my breath all I see is turning ice. Just the icy piercing wind my name is carried upon. And then it becomes clear what part here is mine. And sky is strangling the mountainside. With no fear in his eyes the one with wings is watching. Alone against the wind the battlefield orphan now stands. The forest of spears is growing on the red skyshore. That rage like thunderstorm tears the humbling lines. Wolves from the house of death now grant the final breath. Alone against the wind the child of slaughter now stands. No, the old man speaks no words and only the vultures may tell his tale. Into the soil buried the shards of untiring iron. At the journey's end nothing is to remain. Still the icy piercing wind my name is carried upon. The mark on the frozen ground will vanish into time. And rime is climbing the mountainside. As if awaiting its time to come a solitary eagle stays still. Wings they are torn but claws are ready to face what might be the end. And dark is strangling the world of war. With no fear in his eyes the one with sight is watching.