Niin monta yötä

siinä kalliolla

oli ihana olla

tuuli lelli kahta

rakastavaista

vähäsen erilaista

toinen puhui valtateistä

ja myrskysäistä

toinen höpisi häistä

niin monta yötä

siinä kalliolla

oli ihana olla



Mut sitten saapui se surkea syys

sen väsynyt arkinen mitättömyys

hän oli niin kaunis sinä iltana

kun mä sanoin: rakas mä en voi olla sun



Ei en aina, se on liian kauan

aina on liian kauan

aina on liian kauan

se painaa päätä

se öisin herättää



Ja talvi, joo se oli

niin kovin omituinen

märkä ja luinen

ikkunoista hiipi

huoneisiin räntä

mä ikävöin häntä

ja kuljin valtateitä

ja myrskysäitä

ja niitä ja näitä

talvi, joo se oli

kovin omituinen

märkä ja luinen



Ja toukokuu multa pimeän vei

mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein

meri oli niin kaunis sinä aamuna kun

mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun



Ja että aina on liian kauan...



Mut sitten saapui se surkea syys

sen väsynyt arkinen mitättömyys

meri oli niin kaunis sinä aamuna kun

mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun



Ja että aina on liian kauan...