Tiedän, että en ole ainut, jolle tällä tavalla käy,

että toinen on lähellä aivan, sitten häntä ei enää näy

Nyt on vuoteeni liian suuri, niin jäätävän kylmäkin

ja sydäntä ympäröi muuri kiveäkin lujemmin



Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,

kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,

olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan



Tunnen yhä kätesi painon ja voin kuulla äänesikin

ja jos suljen hetkeksi silmät, on kuin kanssas taas olisin

Vaan kun katson näen aution huoneen ja kätes on peitto vaan,

nää harhat kuin viiniä juoneen sua saa taas kutsumaan



Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,

kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,

olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan



Tämä ikävä on sellainen, että tällaista kokenut ole en

se on syvä ja jotenkin lopullinen

Se painaa ja sattuu ja puristaa, 

mutta kenties joskus on helpompaa



Tänä yötä marmoritaivas kaartuu kattona ylle maan,

kuun valon ja pilvien leikki sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas valon huoneeseen valtoimenaan,

olet poissa viereltäni, muttet sydämestäin milloinkaan