Seison keskellä kinosten

näen ylläni pimeyden

suloisen pimeyden


Lennän siivillä korpin

yli kylmän pohjolan

allani kiiltää jäinen vuori

tuo vuori Tuonelan...


Henget heräävät unestaan

tumman metsän varjoista

henget, nuo petojen valtiaat

metsien kuninkaat...


Kävelen polkua sumuista

ohi laaksojen muinaisten

tuo polku on ikuinen

sieluni tyhjyyden


Se vie minut ikuiseen kadotukseen

elämään tuonpuoleiseen

siellä kohtaan herrani

hän ottaa sieluni


Vaellan yli järven jäisen

etsien tietä takaisin

järvi sulaa jäljessäni

en pääse enää palaamaan

tuohon maailmaan ikuiseen


Katson kauas horisonttiin

näen korpin palaavan

en päässyt enää matkaan sen

jään siis tänne ainiaan...


En tunne enää kylmyyttä

jäätävien tuulien

kuolema on lähelläni

ainiaan