n?ist? ihmeiden aikojen p?ivist? kirjaa pidin
 varhaisin aamuin,
 my?h?isin illoin.
 kuin varjonaan kuljin,
 kirjaten, kuka hopeaan hukutetaan,
 kuka juustopataan,
 kuka taas kepiniskuihin ja milloin.
 parvekkeella illastin kanssaan,
 katsellen, kun taivaanrannassa
 hohti ihmeellinen valo...
 olivatko ne todellakin
 revontulia paratiisin
 vaiko sittenkin
 p??kaupungin palo?
 joskus iltap?iv?aikaan
 kuningas nousee p?iv??n uuteen:
 h?net hereille laulaa
 hehkuposki-kerubikuoro.
 ja pilvet pakenevat,
 h?n nauttii aamiaisen s?ngyss?
 hierojien huomassa,
 kunnes onkin jo viinin vuoro...
 sen merkeiss? p?iv? joutuu y?ksi,
 ja seurue ker?? tarpeitaan
 siirty?kseen ulos, jossa
 puutarhoissa keijut soittaa
 huilujaan, harppujaan:
 on bakkanaalit
 lehmuston varjoissa...
 silloin kuningas ymm?rt?? kansan onnen:
 oi onnea jakamatonta, jonka
 kuningas kansalleen lahjoittaa
 oi onnea kansan, joka saa
 kuningastaan rakastaa!
 joskus kyll?styess??n
 juominkeihin, kesken leikin
 kuninkaalliset k?det pesee
 kultamaljassa, viiniss? valellen,
 kuivaa ne palvelustyt?n vahvaan tukkaan,
 kun samalla
 alla kuninkaan pitelee
 pottaa poika alaston, palellen...
 .taas kuljeskelee p?iv? y?ksi,
 ja seurue ker?? tarpeitaan
 siirty?kseen ulos, jossa
 puutarhoissa enkelitkin
 keralla keijujen soittavat:
 onnen puistossa,
 lehmuston varjoissa...
 hekin ymm?rt?v?t yhteisen onnen, siksi
 soittavat.
 oi onnea...
 mekin ymm?rr?mme yhteisen onnen, siksi
 soitamme.
 oi onnea...
 ja muistakaa: jos vain tahtookin niin h?n,
 t?n kansan kauniit p??t putoaa!
 oi onnea kansan, joka saa
 kuningastaan rakastaa