He eivät sarviaan seinille maalaa 

Ei heitä rujouttaan saa halaamaan 

Eivätkä vesillä vilkkailla naaraa 

kun eivät ujouttaan peittoon saa 

tai piiloon vahvaa ihmisvihaa 



Ympärillään ilmanala misantrooppinen 

luottamusta valavat vain kuolleen tilan kylmät hirret 

Ei haittaa oikean- vai vääränoppinen 

kirjoistaan laulavat vain iankaikkisuuden virret 



Nämä herrasmiehet toisiansa 

eivät siedä edes unissansa 

Saa aatos jaloin sekä mieli lämmin 

kulkea taivasta kohti keskenään 



Huudot vähiin jäävät kuten kuiskauksetkin 

sovulla ei sijaa saada lehtereiltä tämän kerhon 

Kolkko katse salpaa keskustelun uksetkin 

esiripun sijaan sulkeutuvat paksuun savuverhoon 



Nämä herrasmiehet toisiansa 

eivät siedä edes unissansa 

Saa aatos jaloin sekä mieli lämmin 

kulkea taivasta kohti keskenään



Kaatavat maljan, kaatavat maljan itselleen 

Kantavat taljan, nyljetyn taljan eteiseen 

Vaik` olis arvokaskin tilaisuus 

kaikesta kuultaa ihmisvihaisuus 

kaikesta kuultaa, kyynistä kultaa huokuu ikuisuus 



Nämä herrasmiehet toisiansa 

eivät siedä edes unissansa 

Saa aatos jaloin sekä mieli lämmin 

kulkea taivasta kohti keskenään