On kai mahdotonta sanoa,

sinua rakastan.

En itseäni tietenkään.

Myrskyyn aurinko vaipuu, 

tajuton muisto

kaipuusta jää mieleen.

Polku lavea kapenee, 

sanaton sielu

eksyessä parkaisee.

Pyhempi ykseys päässäni,

kyyneleet

ja katajanmarjat katkeruutta karkaisee.



Järvi toistaa kuvani,

on viiden pennin Narkissos taas,

palannut virkavapaudestaan.

Ei virka mitään,

itseänsä katsoo vaan.



Naamiasten tähti,

linnan orgioiden

ja pelien halpojen.

Lähti isäntä juhlistaan

niin kuin laivasta

pakoon, kapteeni kuolemaa.

Edessä mestauslaivan vieressä

elämään tuomitun

viimeiset iltateet.

Paratiisin porttien takana, 

metsän peikot

ja raivoraittiit sunnunaiperkeleet.



Järvi toistaa kuvani

on viiden pennin Narkissos taas

palannut virkavapudestaan.

Ei virka mitään, 

itseänsä katsoo vain.