mul ei oo enää mitään menetettävää

mut on vaan pakostakin kestettävä

mul ei oo enää mitään menetettävää

ja välil tuntuu etten kestä enää



niin paljon rakastaa se luontoäiti lastaan

kun se matkaa puolikuolleen metrotunnelissa vastaan

aika juoksee ohi mustan auton takaikkunassa

koko pienen pienen rakennelman raiteilt tippumassa

tarvii vaan yhden kipinän sytyttäen nuotion

sit korttitalo sortuu taval mikä saa sun huomios

en tiedä mis oon enää, en tiedä mihin mennään

tai mis huomen aamul herään jos mä oon ees täällä enää

enkä edes jaksa välittää, kun vaan joskus välillä

sillon kun herään keskel yötä vitunmoiseen tärinään

hädässä budi tunnetaan ja unet saa lääkkeillä

blandaan viinaa jääteellä ja loput voit päätellä

kaks seuraavaa yötä nukkuu unohdukseen mun mukana

enkä enää tunne kipuu, ahdistusta lupaavaa

ja kun mä makaan lattialla kädes bliffi ja henny,

vitut menneisyydestä kun tulevaisuus on menny



en kykene käsittää miks omat väärät valinnat

ja ilman itsekontrollii miks sanat väärät valita

ai miks mä valitan, koska mä sitä osaan

ja päädyn naulattuna ristille kärsivän osaan

elämä loskaa, lahkeet paskas joutuu kahlaa

olo tukala, ja ei oo enää mukavaakaan

kun kaveripiirissä viikatemies nostaa kättään

en osaa itkee kyyneleit, mä osaan vaan räppää

autios kaupungis kuulen sieltä täältä ääntä

hei raivatkaa mut vittuun tuulen tieltä täältä

kääntää päätä, katson kohti mustaa aurinkoo,

jos kaikki on hyvin miks pohtii tuskaa ja ahdinkoo



mul ei oo enää mitään menetettävää

mut on vaan pakostakin kestettävä

mul ei oo enää mitään menetettävää

ja välil tuntuu etten kestä enää



väsyttää liikaa joka päivä tähän samaan herätä,

jos ei tunnu syystä ettei räppi mua elätä

tuntuu et kukaan kokenu tuskaa niinkuin minä,

mut sen on kokenu satoja miljoonia ihmisiä

en koskaan tuu saamaan elämää täydelliseks

aina tunnen itteni jollain lailla kateelliseks,

surulliseks, masentuneeks ja liian väsyneeks,

vihastuneeks, vittuuntuneeks ja maailmaan ärtyneeks

mun maailma on surua, tuskaa ja räppäämistä

enää koskaan ilman tunnetta paperille läppää pistä

musiikkia haluun näyttää mut pitää hengis

maailma on puolet raskaampaa kulkee tän äijän kengis



paska olo edelleen jo kolmat vuotta putkeen

istun kylmäl sillan kaiteel, mä poltan, juon ja itken

huomasin virheeni mut vasta liian myöhään

hassuu miten kaikki voikin muuttuu vaikka yhes yössä

myönnän mun mokat ja tyhmät tarpeeni

mä tiiän ettet syytä mua, mut pyydän anteeksi

mä muistan miten huusit kun soitin joka tunti

ja sen millast oli ikävöidä sua joka sekunti

sä sanoit päästä irti, mä sanoin ota kiinni

siit on aikaa jo, mut kaipaan sua joskus vielki syliini

nyt kun mietin syvii, tulevii ja menneit

ja mun unelmii hajonneit, 

mä alan tajuu ettei mua oo tehty elää vanhaks,

näkee hopeahääpäivii, tuntuu ettei enää jaksa

aika nopeeta käy vähiin

ja kun unikaa ei tuu ilman budii tai bareludii

tuudittaudun haaveiluun, ehkä kohta on paremmin



mul ei oo enää mitään menetettävää

mut on vaan pakostakin kestettävä

mul ei oo enää mitään menetettävää

ja välil tuntuu etten kestä enää



mul ei oo enää mitään menetettävää

mut on vaan pakostakin kestettävä

mul ei oo enää mitään menetettävää

ja välil tuntuu etten kestä enää