Surullinen sävelmä,

kitaran saa itkemään,

niin kuin pilvinen päivä,

hiljaa peittyy ikävään.

Jos joskus tuntuu siltä,

et pitäis mieli tyhjentää,

voi antaa kitaran soittaa,

sitä meidän sävelmää.



Mä katson taivalle,

sen harsopilviä.

Sä lähdit niin kuin linnut;

mulle jäi vain ikävä.



Täällä taas sua kaipaan,

mitä sait sä aikaan taas.

Ulos tieni raivaan,

sopukoista synkän maan.



Tuli hiljaa häviää,

hiillos hetken lämmittää.

Jos toivon kipinä siihen jää,

kuka vois sen sytyttää?

Kun sanat paperille jää,

silloin koitan ymmärtää,

sitä joka tekee surullista sävelmää



Täällä taas sua kaipaan,

mitä sait sä aikaan taas.

Ulos tieni raivaan,

sopukoista synkän maan.



Mä katson taivalle,

sen harsopilviä.

Sä lähdit niin kuin linnut;

mulle jäi vain ikävä.



Täällä taas sua kaipaan,

mitä sait sä aikaan taas.

Ulos tieni raivaan,

sopukoista synkän maan.

Täällä taas sua kaipaan,

mitä sait sä aikaan taas.

Ulos tieni raivaan,

sopukoista synkän maan.