On siitä vuosia, kohta 10 

kun kevään korvilla 

sinä kuihduit pois 

testamenttiisi jätit lupauksen 

saan sinut unohtaa, mutta en tahtois

kun sua mä mietin se satuttaa 

en paljon uskalla sua muistaa 

älä suutu, minä alan jo unohtaa



Mun täytyy tunnustaa 

en jaksa muistaa 

ehtiikö ohimoillas olla vähän hopeaa 

sun leipomasi leivän tahdoin pakastaa 

heikkoina hetkinäni, voin sitä maistaa 



Kun sua mä mietin se satuttaa

en paljon uskalla sua muistaa 

älä suutu, minä alan jo unohtaa

mihin ikinä teenkin mä matkaa 

joka soluni sinut muistaa 

anna siunauksesi sinut jo unohtaa



En ollut kokenut mä mitään kauniimpaa

kun sä tulit ja sä sait mut kukkimaan 

sun syksy saapui vain ennen aikojaan 

voi luoja kuinka sua kaipaan 

on ääriviivas jo vähän haalenneet 

kehoista vieraista sut yritin löytyy 

muistikuvani paljon on vaalenneet 

sä silti kuljet kanssani tätä elämää 



Kun sua mä mietien se satuttaa 

en sinulta saa rauhaa 

en uskalla kovin paljon sua muistaa 

mihin ikinä teenkin mä matkaa 

joka soluni sinut muistaa 

anna siunauksesi sinut jo unohtaa 

saanko siunauksesi  sinut jo unohtaa