Kun olit sanonut, mitä sanoit

kuulin tuhannen oven

varjoisilla käytävillä vääjäämättä sulkeutuvan.

Kun olit sanonut mitä sanoit

näin risteytyvän teiden mutkiin

lakastuvan tuhannen tienviitan.

Ja räpäytit vain silmiäsi,

katsoit hetken muualle kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.



Väistyköön päivät ja kalvetkoon kuut,

riittäköön rakkaus vain aamuun.

Sulkekoon kuolema pettäjäin suut,

en usko rakkauden haamuun, kalpeaan.



Kun olit sanonut mitä sanoit

minun sisälläni kuoli joku lapsi,

joka uskoi loputtomaan maailmaan.

Kun olit sanonut mitä sanoit

olin vapaa tänne lähtemään

missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään.



Siitä päivästä jäi pala hajoavaa taivasta kurkkuusi

ja otsallesi kuutamosta sirpale,

siitä päivästä jäi merentumma laine silmäkulmiisi

ja tuulenpesä asunnoksi kylmyyden.