Unistani muistanko kasvot hiustesi keskellä hehkuvat

ilon, surun suuressa vuossa kuin yöstä nousevan auringon

kielen tapaan värähtävät puut yksin metsässään

niihin hirtetyistä jää jokainen vaille itkijää



Että meille jäisi päiviemme määrä täytenä

että hämärän päässä pilkottaisi ikkunasta valkea



Kaita polku paratiisiin kulkee läpi painajaisten

hirviöitten, kummajaisten, kauppasaksavainolaisten

tornia ei ajatuksistaan

saa, ajatuksistaan tornia

ja polku paratiisiin

vähiin käy se tie

vähiin käy se tie



Se on tarina luomisesta, ikuisesta huomisesta

eilen eletyn onnen muisto, pakeneva nykyisyys

ja kun lapsi syntyy, se syö meitä elävältä

syö meitä sisältä, kunnes olemme vanhemmat



Korkea kesän päivä, horisontti ääretön

haukan lento taivaan sineen, ihmeelliseen, uhkaavaan

missä pölyisillä valtateillä viestinviejät vaeltaa

auringossa ahavoituu airueitten olkapäät



:;Kaita polku paratiisiin...:;