piirrän paperille kasvot

jotta en olisi aivan yksin

uuden syntymän hetkellä

vieraan talon kylmyydessä

piirrän merkkejä käsiini

jotta paremmin muistaisin

vuodet jotka kuolleen tavoin

tahdoin kaiken itselleni

lasken käteni laidan yli

mustaan virtaavaan veteen

on juuri se hetki

jolloin huomaa olevansa

mutta avaruus ei hymyile

tähtien valo vanhentunutta

ihmiselämä rakennettu

toisen elämän raunioille



kaupungin laidalla, karsikkopuussa

laulaa vainottu kirjava lintu

laulaa laulua surullisempaa

laulua iäksi rikkoutunutta



olen lintu ontoin luin

ja siivin monenkirjavin

kynsissäni puristaen nauhaa

käsinkirjailtua

korkealla ylläni

siiveniskun tuollapuolen

lentää lintu suurin

lintu kultasulkaisin